Moi!

Heräsin aamulla klo 6,45. Pötkötin vielä tasaan asti ja rupesin tekemään aamuhommia. (sori ei oo kuvia)

Pesin hampaat, puin päälle, laitoin lakkaa, (edellispäivän valkki nutturaan) katoin koulutavarat ja lähdin alakertaan. Aamupalana oli tietty kaurapuuroa omena hillon kera niin, kuin aina arkipäivinä. Kuljin kouluun ystäväni Eedlan kanssa. Meidän oli tarkoitus lähteä puoli kahdeksalta. Lähdimme tapaamis risteyksestä klo 7, 45. Hups hieman myöhässä ajattelin. Kerettiin just koulun portaisiin kun kellot soi. Voi kakka! Astuin koiran kakkaan uusilla kengilläni. (huomasin hetkeä myöhemmin) Meillä on omatoimi viikko, joten olimme muokanneet omat lukkarit. Ensin meillä oli kaksi tuntia uskontoa. Toisella uskonnon tunnilla oli uskonnon koe. Seuraavalla tunnilla oli äikän koe. Neljännellä tunnilla oli FyKeä. Toisiksi viimeisellä tunnilla oli matikkaa. Vika tunti oli kiva sillä Terhi Rannela kirjailia oli kertomassa kutosille itsestään, työstään ja vastaamaan kysymyksiin. Meillä loppui koulu kahdelta. Kävelin koulusta Eedlan kanssa ja menimme metsäreittiä. Kotona olin hetken puhelimella ja rupesin syömään pilttiä. (aurinkoinen) Söin myös kaksi marianne keksiä.

Vähän myöhemmin:

Soitin äitille ja kysyin voinko leipoa. Päätin leipoa oboy keksejä. Niitä sitten leivoskelin ja hyviä tuli! Söin ruuan ennen maistelua. Ruuaksi oli risottoa. Lähden kohta tanssi harkkoihin, jotka ovat pinarilla.

Illallla:

-menen suihkuun

-syön iltapalan ( tulee ehkä kuva)

-luen

Heippa vaan!!

Lyydia

P.S.Laitan myöhemmin keksi-ohjeen!